26. joulukuuta 2011

Puissa vohelsi ja ulvoi tohtori-zivago-tuuli. Ovi paukkui. Sade rummutti ruutuun. Kynttilä paloi. Kello kiersi ympyrää. Hevonen ravasi jäällä, joka oli sininen kuin miekka. ”Älä tapa” on käsky eikä toivomus. Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu. Sodat eivät sotimalla lopu. Väkivalta synnyttää väkivaltaa. Sodat lietsovat sotaa. Jos elämässä on hitunenkin toivoa, sillä pääsee jo pitkälle. Rauhaa!

 

25. joulukuuta 2011

Tänä aamuna minun Luojani siunasi minut. Tunnen olevani Gesegnete: Sain siskoltani joululahjaksi suolakidelampun, jonka laitoin ikkunalaudalle. Metsän reunasta nousi aurinko ja sen säteet solahtivat konditionaalissa suolakidelampun ja kynttilänliekin kautta suoraan sydämeeni. Hyvää Joulua!

 

 

24. joulukuuta 2011

Onnellista Joulua ja Rauhallista Uutta Vuotta!

En etsi valtaa, loistoa,
en kaipaa kultaakaan,
mä pyydän taivaan valoa
ja rauhaa päälle maan.
Se joulu suo, mi onnen tuo
ja mielet nostaa Luojan luo.
Ei valtaa eikä kultaakaan,
vaan rauhaa päälle maan.

Jean Sibelius / Z. Topelius

 

 

23. joulukuuta 2011

Eilen aamulla pilvi laskeutui maahan. Taivaalla nähtiin outo valoilmiö. – On vuoden pimein päivä, sanoi uutistenlukija, vaikka aurinko paistoi pitkästä aikaa kuin hullu. Meri vetäytyi jäähän Pohjanlahdella. Lapsilta loppui koulu. Alkoi tulla joulu. ”On ehditty jo melkein joulukuuhun, kun sää vihdoin muuttuu ja ensimmäiset talvimyrskyt tuovat mukanaan lumiräntää ja sadekuuroja. Ihmiset huoahtavat helpotuksesta, viime viikkojen sää oli levottomuutta herättävä. Lehmien oli tukala olla läävässä ja ne ammuivat kuin keväällä”, kertoo Anne de Vries romaanissaan Hilde vuonna 1944.

22. joulukuuta 2011

Talvipäivänseisaus. Siitä se lähtee: Valo. Taivaanrannassa hehkuu kultainen rantu. Lunta ei ole juuri nimeksikään, mutta siitä huolimatta rosolli tulee: perunasta, porkkanasta, punajuuresta, sipulista, omenasta ja suolakurkusta. Rosollia koristaa vaaleanpunainen kermavaahtohuntu ja sitä syödään lasimestarinsillin kanssa. On Raafaelin päivä ja minä ajattelen hänen enkeleitään.

 

21. joulukuuta 2011

Hämärässä epävarmuudessaan taivas ei kykene päättämään sataisiko vettä vai lunta. Räntä ankeuttaa metsän ja pellon. Kurainen joki kiemurtelee läpi maiseman. Jos elämä on ihmiselle pyhä, hän ei voi hyväksyä sotaa. Ketään ei tapeta vain vähän. Jokaisen on löydettävä itse oma armonsa yksinäisyydestä valuvasta ikuisuudesta, joka on muodoton ja ominaisuuksia vailla.

20. joulukuuta 2011

Ei rahan arvo riipu sen nimestä. Raha on tiivistettyä hikeä. Kauppiaat valittavat, ettei kauppa käy ja sanovat sen johtuvan säästä. Eivätkö tähdet tipahtele taivaalta? Ahneus on synneistä säälittävin. Häneen, joka ei kutsu mitään omakseen, kärsimys ei osu. – Heti, kun olet saanut kokoon ajatuksen, naura sille, sanoo Laotse.

 

 

19. joulukuuta 2011

Me tehtiin joulukoristeet itse: kirjavia paperirinkuloita pitkät rimpsut, lumitähtiä ikkunoihin ja pumpulipilviä lumeksi kuusen oksille. Muutama lasinen pallo oli ja punainen käpy. Hohtava, mykkä lasilintu. Vanhoista lehdistä leikattiin tonttuja ja pukinkuvia, jotka liimattiin perunalla kauppapaperista tehtyyn vihkoon. Parhaat kuvat kopioitiin steariinilaatoille ja pantiin talteen litteään kerrastolaatikkoon. Kuusessa poltettiin bengaalitikkuja ja oikeita kynttilöitä. Niitä piti vahtia silmä kovana. – Ei saa jättää kynttilöitä yksin, sanoi äiti. Isä pani tulitikun sähkömittariin ja valot ploosasivat koko joulun yötä päivää pihalla ja kellarissa asti.

 

18. joulukuuta 2011

Sodan jälkeen meillä säästettiin joulupaperit seuraavan vuoden lahjoja varten ja paketit sidottiin punaisella villalangalla. Jokainen sai vain pari lahjaa, isä Klubi-askin. Se oli rikasta aikaa. Yhtenä jouluna tuli polkupyörä. Siitä pitäen Hermes on ollut lempijumalani: Kenkäni siniset ja siivelliset.

 

17. joulukuuta 2011

Kun ihminen tulee vanhaksi, kaikki haalistuu ja pölyyntyy: esineet, muistot ja mielikuvat. Koulun joulujuhliin käherrettiin tukka piippasaksilla, jotka kuumennettiin heittiön hellan päällä. Pipareiden tuoksu sekoittui kärventyneiden hiusten hajuun. Kohta ei tule koskaan.

16. joulukuuta 2011

Ihminen, joka narisee puhuessaan, kuvittelee olevansa tärkeä. Hän ei ole kylmä eikä palava, vaan penseä. Elämättömyys narisee hänessä. Ylimielisyys on synneistä suurin. Se menee yli mielen. Ihminen on yksin; yksin hän syntyy, yksin kuolee. Tämä on tiedoista tärkein. Mutta yksikään ihminen ei ole saari. Me kaikki tarvitsemme toisiamme ja siksi kellot soivat meille kaikille. Memento mori.

15. joulukuuta 2011

Taivas oli aamulla kuin nurin käännetty harmaa emalipilkkumi, jota lumihiutaleet täplittivät. Rannikolla jyrisi joulu-ukkonen. Fraktaalieliöt katosivat jo miljoonia vuosia sitten. Nyt ihmisillä on kiire: Kiire. Kiire. Kiire. Vain minulla on aikaa kuin etanalla, joka syö itseään eteenpäin.

 

14. joulukuuta 2011

Ihmiset täyttävät tyhjyyttään erilaisilla kapistuksilla. Köyhyys synnyttää arvokkuutta, johon rikkailla ei ole varaa. Liiallinen köyhyys tuottaa vain nälkää. Kun puhe kielletään, myös hiljaisuudesta rankaistaan. Mies kuuntelee musiikkia taivas sylissä silmissään kyynelet eikä hän tiedä, tulevatko ne ilosta vain tuskasta. Hän on kuin pilvi, joka pitää itsellään pisaransa.

 

13. joulukuuta 2011

Tänään pesen pyykkiä. Vuosikymmeniä siten tein sinisen arkun täyteen kapioita. Kun ripustan brodeeratun tyynyliinan kuivumaan, se hapertuu käsiini kuin hämähäkin seitti. Kaatumaisillaan tuuleen nojaava lato soi hiljaa. Taivaalta katsoo kuu, kalpea kuin toipilas, silmien alla pilvien mustat varjot. Kuu hajoaa palasiksi ja niihin piirtyvät kartta ja vanhan miehen kasvot.

12. joulukuuta 2011

Kello on hukannut viisarinsa ja näyttää nollaa. Minä makaan sohvalla ja paistan auringolle. Suljettujen luomien takana näen pelkkää verenpunaista. Välinpitämättömyys on maailman synti. Ensin syödään pala suussa sulavaa ruumista ja ryypätään kulaus viiniä päälle.

 

11. joulukuuta 2011

Olen tullut näkymättömäksi. Kuvani ei tartu peiliin. Maljani on täynnä pölyä. Aivan unen ihon alla tiedän: Hopeinen sadepisara kutittaa korvassa. Minun ei tarvitse kulkea neulansilmän läpi. Itseä pahempaa vihollista ihmisellä ei ole. Kerran kuoltuaan hän tietää, että on itse itsensä synnyttänyt.

10. joulukuuta 2011

Ikuisuus karkaa käsistämme. Tuuli on täynnä hulluutta. Poika syntyi valoon kapaloituna, pojanpoika syysaurinkoon puettuna. On elettävä niin kuin ei koskaan kuolisi. Suurin salaisuus on, että mitään salaisuutta ei ole. Minun silmässäni on noidansiru. Taivas täynnä kuita, pilvet vihaisen värisiä. ”Niin näkymätön kuin ikuisuus onkin me katselemme sitä.”

9. joulukuuta 2011

Raha vaihtaa omistajaa mikrosekunnissa. Minuutit ja tunnit, kuukaudet ja vuodet ovat vain ihmisen keksimiä mittoja. Todellisen ajan kanssa niillä ei ole mitään tekemistä. Tämä hetki vain tässä ja hetken paino. Silmänräpäys pitää sisällään kaiken ajan.

 

8. joulukuuta 2011

Lammen mustan veden pinnalle levittäytyy hopeanharmaa, jäinen hyhmä. Jäätyneet pisarat puiden oksilla kyynelehtivät. Talvi puristaa nyrkkinsä pimeyden ympärille. ”Die Vögelein schweigen im Walde, warte nur, balde ruhest Du auch.”

7. joulukuuta 2011

Messinkinen enkelikello kilahtelee. Mäntyjen lomasta aurinko siivilöi säteensä pyörivään tähteen. Valot leiskuvat ympäri seiniä. – Enkelit eivät naura, sanoo Johannes Angelos. Ihminen uskoo helposti todeksi sen, mitä toivoo. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Älkää anoko, antakaa, niin teille annetaan. Tat tvam asi.

6. joulukuuta 2011

Pilvirintama nousee lännestä. Lohduttominta on tietämättömien orjuus. Tervettä järkeä ei saa lahjaksi, vaikka syntyisi kultaiset saappaat jalassa. Kalleimmankin arkun kanteen multa kumahtaa kolme kertaa. Tahto kivenä minussa pitää minut maassa kiinni. ”Maailma on rahan myrkyttämä.” 

 

5. joulukuuta 2011

Miksi linnut eivät koskaan putoa kuolleina taivaalta maahan, kysyy lapsi. Engla on nähnyt yhden: Lokki putosi kivenä pihalle, kun veli kuoli. Kun minun veljeni kuoli, tiainen jätti keittiön ikkunalaudalle mustan sulan. Kunpa edes tuska olisi tuskaa kuin puhjennut silmä. Epätoivo epätoivoa kuin tulitikkua odottava bensiinilätäkkö.

 

4. joulukuuta 2011

Tomujuova tanssii huoneessa. Minä en tiedä mitään. En muista valonnopeutta. Minä tunnen sen. En tiedä, missä on maailman raja. En tiedä, mitä huominen tuo. Tunnen vain, miten sydän lyö. Miten hiljaisuus hivelee korvia. Avaruus tulvii sisään ikkunasta.

3. joulukuuta 2011

Ripustan resuisen joulutähden ikkunaan. Kynttilät ovat palaneet kuin puuro kattilan pohjaan. Tähti ei loista, mutta valaisee. ”Ei mummu kuole koskaan. Mummu muuttuu enkeliksi ja enkelit ovat usvaa”, sanoi nelivuotias Sielunveljeni. Tähtien alla pimeässä, hän laittoi käteeni kylmän kiven: ”Tämä on rakkauskivi.”

 

2. joulukuuta 2011

Ilman yhtä sanaa pimeys muuttuu myrskyksi. Susi vaanii saalistaan. Lepakot nukkuvat päät alaspäin. Enkeli seisoo ja katsoo minua otsa kurtussa. Liike on lakannut. Meitä odottaa tulevaisuus, joka ei halua olla missään tekemisissä meidän kanssamme. Raha aikoo ryöstää myös lapsemme aina seitsemänteen polveen asti. Yksin minun tahdostani ei maailma pelastu eivätkä kivet liiku.

 

1. joukukuuta 2011

Kynttilän ympärille leviää joulupimeys: ilo ja riemu, haikeus, odotus ja epäröinti. Sumu ei ole minun vallassani; kaikkien kyynelet yhtä suolaisia. Jos en olisi syntynyt, olisinko kuollut?

30. marraskuuta 2011

 

Kenellä paljon on, hänelle lisää annetaan. On helppo kuvitella, että oma valhe on todempi kuin toisen totuus. Eihän ihmisen totuudessa toista koetinkiveä ole kuin toinen ihminen. Kypsymiseen tarvitaan rohkeutta ja kärsivällisyyttä. Aikaa, jota ei ole.

 

29. marraskuuta 2011

Metsästä kuuluu pieniä kapinallisia iskuja. Oravat riitelevät. Aurinko on ohut, harmaantorjuva pilvikalvo. Ilmassa haisee sota. Olen luvannut lapsille, etten koskaan enää leikkaa tukkaani.

28. marraskuuta 2011

Marrasnauru kaikuu mäntyjen latvassa. Liejunmustat pellot ilkkuvat. Ne riemuitsevat uuden kevään tuloa. Minut valtaa hitaus ja epäröinti. Päättämättömyys katsoo mustasta ikkunasta.

 

Ensimmäinen adventti 27.11.2011

Hoosianna ei aukaise porttia minulle. Kun vedän oven kiinni, että lapsi saisi nukkua, peukalo jää saranapuolen rakoon. Kynsi täyttyy kuolleesta verestä ja kimoilee.

Hyvää Pikkujoulua!

Kuvat ja tekstit: Kaija Olin-Arvola